Kirjan nimi on ;Thomas A Harris; " Minulla menee hyvin, entä Sinulla ?"
Osa seuraavasta tekstistäni on referoitu ko. kirjasta.
Kirja perustuu käsitykseen, että jokaisessa meissä on olemassa kolme eri tilaa, jotka vaikuttavat miten me asioita käsittelemme ja miten niihin reagoimme.
Jokaisessa yksilössä on tavallaan edelleenkin jäljellä se sama pieni persoona, joka hän oli kolmivuotiaana.
Hänessä on myös hänen omat vanhempansa tai ihmiset, jotka ovat olleet vanhempien asemassa. Nämä molemmat tilat ovat pysyvästi hänen aivoissaan, kuin nauhoituksina koetuista todellisista
sisäisistä ja ulkoisista tapahtumista, joista kaikkein merkitsevimmät ovat tapahtuneet viiden ensimmäisen elinvuoden aikana.
On olemassa vielä kolmas tila, joka poikkeaa näistä kahdesta; Aikuinen. Kahta ensiksi mainittua kutsutaan Lapseksi ja Vanhemmaksi.
Nämä olemisen tilat eivät ole rooleja, vaan psykologisia realiteetteja.
Tietty tila viriää mielessämme, kun siihen liittyvät nauhat menneisyyden tapahtumista alkavat uudelleen pyöriä. Tähän tallennettuun aineistoon kuuluvat todelliset ihmiset, todelliset ajat, todelliset paikat, todelliset ratkaisut ja todelliset tunteet.
Vanhempi on siis tila, johon on tallennettuna nauhakokoelmina aineistoa yksilön ensimmäisten viiden elinvuoden ajalta , hänen havaitsemista ulkoisista tapahtumista, joita hän piti kiistattomina tai jotka tapahtuivat hänen voimatta mitään . Nämä tiedot on tallennettu sellaisinaan ilman minkäänlaista muokkausta.
Niimpä jos todelliset vanhemmat olivat vihamielisiä ja tappelivat kokoajan, lapsi tallensi aivojensa arkistoon riidan ja tappelun ja sen kauhun, joka hänessä heräsi, kun hän näki niiden ihmisten, joista hänen eloonjäämisensä riippui, tuhoavan toinen toisiaan.
Vanhempaan on talletettuina kaikki kehoitukset ja säännöt ja lait, jotka lapsi on kuullut vanhemmiltaan tai nähnyt heidän esimerkeistään. Sinne on myös talletettuina onnelliset muistot, äidin hyväilyt, hellät sanat, ylpeän isän iloiset ilmeet.
Merkitsevää on se, että olivatpa säännöt hyviä tai huonoja järkevän etiikan valossa, ne tallennetaan totuuksina.
Vanhemman huono ominaispiirre on se, että siihen on uskollisesti telletettu kaikki epäjohdonmukaisuudet, mitä lapsen vanhemmat ovat hänelle sanoneet.
Kaikki mikä on kerran tallennettu..sitä ei voi pyyhkiä pois ja kaikki nuo nauhat voivat alkaa pyöriä uudelleen missä vaiheessa tahansa koko yksilön elämän ajan.
Kun nämä Vanhempaan tallentuvat tapahtumat ovat ulkoa tulevia, niin ihmismieleen tallentuu myös sisäisten tapahtumien tallentamista. Tälle nauhalle tallentuvat pienen ihmisen reaktiot siitä mitä hän kuulee ja näkee. Juuri tämän näkemiseen, kuulemiseen, tuntemiseen ja ymmärtämiseen liittyvän tiedon voi määritellä; Lapseksi.
Lapseen on tallennettu laaja varasto myönteisiä tietoja. Tässä Lapsessa asuu luovuus, uteliaisuus, kokeilun ja tiedon halu, tarve koskettaa, tuntea ja kokea ja siihen on tellennettuina ensimmäisten oivallusten ja keksintöjen alkuperäiset riemun tunteet.
Lapsuusaikana meihin kohdistuu paljon odotuksia, vaatimuksia, hyväksytyksi tulemisen toiveita. Jos ei tule hyväksytyksi, niin lapsi hyvin pienenä muodostaa kielteisten tunteiden pohjalta ajatuksen ; Minä en ole OK.
Kun meille kaikille muodostuu näitä ei ok-tuntemuksia, vaikka olisimmekin hyvästä perheestä, niin voimme vain kuvitella, minkälainen taakka on lapsella, joiden vanhemmat ovat laiminlyöneet, kohdelleet huonosti tai olleet heille julmia.
Joskus saatamme joutua tilanteisiin, joissa olemme mahdottomien vaihtoehtojen edessä, nurkkaan ahdistettuna joko todellisuudessa tai ainakin oman käsityksemme mukaan. Nämä tilanteet vetävät Lapsen esiin ja saavat torjutuksi tulemisen ja hylätyksi tulemisen tunteet heräämään jolloin elämme uudelleen myöhäisemmän muunnelman pienen lapsen alkuperäisestä depressiosta.
Silloin Lapsi on ottanut ihmisen valtaansa, hän on tunteidensa armoilla. Silloin hänen vihansa vie voiton järjestä, silloin hänen Lapsensa on ottanut ohjat käsiin.
Jos meillä siis jo 5-vuotiaana on kokoelma kokemuksia, jotka ovat pysyvästi ja väistämättömästi tallennettuina Vanhempaan ja Lapseen, niin minkälaisia toiveita meillä on muuttumisesta tai miten opimme suhtautumaan asioihin aikuisemmin.
Kolmas elementti oli siis; Aikuinen.
Aikuisen aineistoa alkaa kasaantua tuloksena lapsen kyvystä itsenäisesti huomata, mikä elämässä eroaa, hänen Vanhempaansa sisältyvästä "opetetusta" käsityksestä ja hänen Lapseensa sisältyvästä omien tunteiden perusteella syntyneestä käsityksestä.
Aikuinen kehittää elämästä ajatteluun pohjautuvan käsityksen, joka perustuu tietojen keräämiseen ja tietojen käsittelyyn.
Aikuisen tehtävänä on pääasiallisesti muuttaa ärsykkeet tiedoksi ja käsitellä ja lajitella tätä tietoa aikuisemman kokemuksen perusteella.
Aikuinen on kuin tietojenkäsittelykone, joka työntää ulos ratkaisut arvioituaan ja käsiteltyään ensin tiedot, jotka ovat tulleet kolmesta eri lähteestä; Vanhemmasta, Lapsesta ja Aikuisen aikaisemmin ja parhaillaan keräämästä aineistosta.
Eräs Aikuisen tärkeitä tehtäviä on tutkia ja päivittää omaan Aikuiseen ja Lapseen tallettamia aineistoja. Päämääränä ei ole päästä eroon niistä, vaan olla vapaa tutkimaan näitä molempia aineistoja.
Mikäli vanhempien antamat ohjeet ovat realistisia, lapsi oman Aikuisensa kautta näkee elämän jäsentyneenä, hänessä kehittyy kokonaisuuden taju.
Lukiessani ensi kertaa tätä kirjaa, olin alle 25vuotias..nyt sellaillessani huomaan kirjoittaneeni sivun marginaaliin; "se on vaikeaa, mutta kannattaa yrittää" ja alleviivattuna oli lause;
Ryhtyessämme tunnistamaan ja erottamaan näitä kolmesta eri lähteestä tulevia tietoja me alamme tuoda järjestystä tunteiden ja päättämättömyyden kaaokseen. Kun nämä kolmesta eri lähteestä tulevat tiedot on kerran erotettu toisistaan, Aikuinen voi tutkia niitä nähdäkseen, mitkä niistä ovat pitäviä.
Mitä herkemmin ihminen tajuaa oman Vanhempansa ja Lapsensa, sitä itsenäisemmäksi ja voimakkaammaksi Aikuinen kehittyy.
Eräs hyödyllinen tapa vaikeassa vuorovaikutuksessa on yrittää nähdä toisessa ihmisessä pieni tyttö tai poika ja puhua tuolle pienelle, ei alentuvasti, vaan rakastavaan, suojelevaan tapaan.
Silloin kun on epävarma, kannattaa antaa hellyyttä ja hyviä sanoja.
Sen olen kokenut hoitajankin työssä usein. Joskus potilas on tullessaan hyvin agressiivinen, vaikka on tosiasiassa hyvin peloissaan ja käy sen vuoksi heti hyökkäykseen. Olemalla hänelle ystävällinen ja pitkämielinen..ihminen ihmiselle...saavutetaan luottamus ja yleensä tilanne jatkuu sopuisasti eteenpäin.
Yhteenvetona ko. kirjassa todetaan, että vahva Aikuinen rakennetaan seuraavalla tavalla:
- Opettele tuntemaan ja tunnistamaan Lapsesi, sen heikot kohdat, sen pelot ja sen näiden tunteiden ilmaisemiseksi käyttämät pääasialliset menetelmät.
- Opi tuntemaan ja tunnistamaan Vanhempasi, sen varoitukset, nuhteet, sen määräykset, sen kivettyneet asenteet ja sen näiden ilmaisemiseksi käyttämät pääasialliset keinot.
- Yritä tajuta herkästi Lapsi toisessa, puhu tälle Lapselle, helli ja suojele tätä Lasta ja arvosta sen tarvetta luovaan ilmaisuun, samoin kuin sitä EI OK-taakkaa, jota se kantaa mukanaan.
- Laske tarpeen vaatiessa kymmeneen antaaksesi Aikuiselle aikaa käsitellä "tietokoneeseen" tulevia tietoja ja seuloa Vanhemman ja Lapsen aineiston erilleen realiteeteista.
- Jos olet epävarma, jätä sanomatta. Sinua vastaan ei voida hyökätä sen perusteella, mitä et ole sanonut.
- Rakenna oma arvojärjestelmä, et voi tehdä ratkaisuja, ellei sinulla ole eettistä viitekehystä.
Emme voi muuttaa menneisyyttä, meidän on lähdettävä siitä missä olemme nyt..tutustumalla omaan itseemme. Voimme erottaa menneisyyden nykyisyydestä vain käyttämällä Aikuistamme, joka voi oppia tunnistamaan Lapsen kirjaukset pelkoineen ja Vanhemman kirjaukset, jotka häiritsevät toistavat mennyttä todellisuutta.
Ainoa syy miksi toin tämän asian blogiini, on se että olen kauan sitten saanut, lukiessani tätä kirjaa, tasapainoisuutta omaan sekasortoiseen nuoren naisen mieleeni.
40 kommenttia:
Syvällistä tekstiä mikä oikein ymmärrettynä varmaankin helpottaa pahaa oloa ja epätietoisuutta omasta itsestään. Ja miten suhtautua kanssaihmisiin sekä miten helpommin omia oikkujaan ymmärtää mikäli niitä "hiljaisina hetkinä" ihmettelee ? Tallennus pitää varmaan paikkansa kun joskus tulee kuvan tarkkoja muistikuvia tapahtumista ja ihmisistä,,,,,
Hieno referaattityylinen kirjoitus kepa ja tämä Harris on tuttu minullekin.
Ajatuksia herättävä referaatti! Totta tosiaan!
Minä muistan lapsuudestani vain hauskoja ja mukavia asioita!
Isä oli joviaali, professorityyppi, usein omissa ajatuksissaan. Hän oli nero monessa asiassa. Hän opetteli ruotsinkin kielen sitä mukaa kun isosiskoni luki sitä keskikoulussa.
Olin isän tyttö. Korjasin mopoa hänen kanssaan ja tein puita ja kaikkea miesmäistä hommaa. Paloarpi kädessäni muistuttaa edelleen eräästä mopon korjauskerrasta jolloin olin 9 v. Poltin ranteeni kuumassa pakoputkessa, isä ei ehtinyt varoittaa. Mutta ei se iso juttu ollut silloin, mopo oli tärkeämpi minulle - ja isän kanssa touhuaminen.
Vaihdoin usein kotona siivoushommat siskojen kanssa saunapuiden hakkuuseen ja saunan lämmitykseen. Meillä kaikilla oli määrätty vastuu hieman isompana eri kodin funktioista.
Saunan lämmitys, puiden sahaus ja hakkuu sekä siivous oli osin meidän hommia. Minä poikatyttönä tein mieluummin ne "miesmäiset" hommat.
Meillä ei eroteltu tyttöjen ja poikien hommia, kun poikia ei ollut. Tai oli yksi poika, nuorin lapsista, mutta hän vaurioitui synnytyksessä ja hänestä tuli täysin autistinen ja kykenemätön kommunikointiin ja osallistumaan kotitöihin. Ja me kaikki rakastimme autistist veljeämme! Ja rakastamme edelleenkin. Tämä oli perheemme tragedia josa selvisimme aikalailla kunnialla kuitenkin.
Isä maalasi tauluja ja soitti iltaisin. Me lapset tanssimme äidin kanssa isän mandoliinin tahtiin, valssia, polkkaa, jenkkaa, tangoa! Muistan mukavia koti-iltoja. Opin kaikki nämä tanssit ennen kuin aloin koulun.
Kun isä oli vähän tuiterissa muutaman kerran vuodessa, uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena ja sitten joskus syntymäpäivinä, me saimme karkki- tai jäätelörahaa. Me aina toivoimme että isä olisi useammin vähän maistissa koska hän oli silloin vain entistä kiltimpi ja antelias.
Isä ei voinut hiirtäkään tappaa! Hän kantoi sisälle eksyneen hiiren kauas metsään! Hän ei halunnut kissoja taloon koska hänen mielestään en tappoivat lintuja. Hän rakasti kaikkia eläimiä.
Äiti oli aina iloinen ja nauravainen! Ei päivää ettei pirtsakka äitini olisi nauranut ja vitsaillut ja ollut hauska. Hän oli kaikkien suosikki kylällä. Hän oli kotiavustajana ja kylän vanhukset riitelivät kuka saisi äidin avustajakseen!
Minä luulen että minulla oli onnellinen lapsuus, vaikka se olikin hyvin köyhä materialistisesti ajateltuna.
Myöhemmin sitten seurakuntamme lestadiolainen kirkkoherra ja meidän uskonnon opettaja melkein tuhosi minut syrjimällä minua kun olin jotain 11 v vanha ja pari vuotta siitä eteenpäin. Isä oli ateisti ja kunnanvaltuustossa ja tämä kirkkoherra ei pitänyt siitä ollenkaan!
Hyvä kooste tärkeästä asiasta.Omaa sisintään on hyvä pysähtyä joskus tutkimaan ja siihen tutustumaan.Kipeääkin se saattaa tehdä,mutta todennäköisesti tuo kevennystä kuitenkin enemmän elämään.
Jupeta, olen iloinen, kun jaksoit lukea referaatin ja ajatuksiani.
Silloin kun lapsuus on tasapainoinen, vanhemmat rakastavia ja oikeudenmukaisia..silloin harvoin tulee sieluumme korjaamattomia tallenteita.
Mutta kun niitä tulee, niin aikuisena joutuu kipuilemaan..kamppaillessaan niiden kanssa ja ymmärtääkseen sisintään. Jouduin aikanaan itse kamppailemaan kovasti.
Mustis, siskosein..ootko lukenut juuri tään kirjan vai muuta hänen tuotantoaan..?
Silloin nuorena luettuani tään ja oman sielunelämäni auettua itselleni, muistan kun ajattelin, että kirjan pitäisi sisällöltään kuulua meidän kaikkien lukemistoon, jotta oppisimme ymmärtämään itseämme.
Kiitos, Laali kun jaoit onnelliset lapsuusmuistot kanssamme. Saat olla niistä tosi onnellinen ja kiitollinen, niinkuin selvästi oletkin.
Kaikille ne eivät ole olleet mahdollisia.
Niinkuin ei mullekkaan.
Isäni kuoli kun olin pari vuotias, enkä tietoisella tasolla muista häntä lainkaan..ehkä parempi niin, koska sisaruksiltani olen kuullut niin paljon siitä, kuinka viina vaikutti hänen ja perheemme elämään.
Äitini jäi meidän kanssa taistelemaan, isän kuoltua...oli nälkää ja epäjohdonmukaisuutta paljon..äidilläni..oli tietysti vaikeaa, mutta olisimme päässet paljon vähemmillä kipuiluilla nuoremman veljeni kanssa, jos hän ei olisi jatkuvasti uhannut jättää meitä ja sanonut heti pienenkin riidan jälkeen haluavansa kuolla pois, kun olemme niin kauheita.
Isämme kuoltua, 7 lapsinen perheemme hajosi ja vanhemmat 5 sisarpuoltamme sijoitettiin pojanmaalle ja muualle heidän äitinsä sukulaisten luokse.
Olihan siellä munkin lapsuudessa pieniä onnen hetkiä, mutta aina oli nälkä ja pelko jättämisestä, hyljätyksi tulemisesta.
Kuinka paljon olisi merkinnyt, jos olisimme saaneet tuntea itsemme hyväksytyiksi, äitimme silmissä.
Sillä, että lapseni ja lapsenlapseni ovat saaneet aina tuntea rakkautta, lämpimän sylin ja hyväksytyksi tulemisen tuntemuksia, turvallisten rajojen lisäksi..se on mun perintöni heille, sillä rakkailleni haluan juuri näitä, sisimmän rakennusaineiksi.
Syysmyrsky..sinun kannanottoasi odotin...tiedätkin varmasti miksi. Kiitos.
Asiantuntemuksesi näihin asioihin on kiistaton.
Voi että tuollaisia kertomuksia on niin monta ja jokainen yhtä haavoittava ja surullinen. Kaikilla ei ole voimaa selviytyä ehjänä sellaisesta lapsuudesta minkä sinä, Kepa, olet käynyt läpi. Mutta olet sinäkin saanut taistella mielenrauhan löytämiseksi. Se on kyllä vahvasti tehty.
Minulla oli nuoruudessani kaikki hyvin vaikka olikin usein puutetta jokapäiväisestä leivästä ja vesi jäätyi juomavesiämpäriin kylminä talviöinä.
Vuokraemäntämme (vuokrasimme heidän pikkutaloaan, joka oli harva kuin harakanpesä), kuin Niskavuoren emäntä, oli ilkeä ja vainosi meitä lapsia joskus. Hän halveksi köyhälistöä ja me olimme pohjasakkaa mutta kyllä vuokrarahat kelpasivat köyhältäkin. Vuokraemäntä oli todella tyly ja ikävä ihminen ja me lapset pelkäsimme häntä. Meitä oli viisi lasta, joista kaksi vammaista.
Isä ja äiti olivat kuitenkin aina ne joihin saattoi luottaa ja turvata.
Aikuisena sen sijaan olenkin sitten joutunut niin moneen negatiiviseen asiaan mukaan että en ole aina ollut varma selviytymisestä. Mutta koskaan ei ole ollut kysymys alkoholista tai huumeista, vaan ihan eletystä elämästä. Joka paljon tekee sille paljon sattuu. Ja kun on hyväuskoinen ja naiivi niin kyllä sellaista vedätetäänkin.
Aionkin laittaa tuonne omaan blogiin vielä muutaman jutun jotka ovat olleet ratkaisevia asioita elämässäni. Kaiken pahan alku ja juuri on se lestadiolainen kirkkoherra. Hän esti minua tekemästä asioita mitä olisin niin palavasti halunnut tehdä. Mutta siitä sitten tuonnempana.
Se joka selviytyy tuollaisesta mistä sinä Kepa olet selviytynyt, on usein vahvempi ihminen kuin muut. Ja sinä voit ja haluat jakaa turvallisuutta eteenpäin, koska tiedät miltä tuntuu on jos sitä tunnetta ei itse saa tuntea.
Aivan ihana ajatellakin sitä.
Laali, kiitos. Olet itsekkin kasvanut tasapainoiseksi.
Vanhempien sisaruksien pohjanmaalla elettyyn elämään, isän kuoleman jälkeen, vaikuttivat nämä uskonlahko-asiat myös kovasti, vanhimmalle jäi pysyvät traumat niistä.
Onneksi ne liippasivat omaani vain kerran...jatkuvalla uskon manipuloinnilla saadaan lapsille paljon hallaa aikaan. Uskovainen tietty ajattelee vain pelastavansa syntisiä sieluja..mutta..mutta..
Olen aiemmin kertonutkin e:een puolella, miten jouduin 10 vuotiaana kaksoissisarteni, jotka olivat silloin helluntalaisia, manipuloinnin kohteeksi. He kutsuivat pikkusiskonsa luokseen Vaasaan, kesällä ja olivat ilmoittaneet mut lasten kesäleirille. Leiri olikin helluntalais-lasten ja siellä kaikki muut tulivat sen manipuloinnin seurauksena uskoon, paitsi minä. Loppuloma menikin sitten kauheassa kylä-rumbassa, jossa jokaisessa paikassa rukoiltiin lattialla polvillaan, mun syntisen puolesta. Voitte vaan aavistaa, kuinka sekaisin 10 vuotias maalaistyttö siitä meni. Kotiin tuloni jälkeistä aikaa, en edelleenkään oikein muista..pikkuveljeni on myöhemmin kertonut, että olin aikas sekaisin. Siitä toipuminen vei aikaa ja jätti jälkeensä aikamoisen uskonnon ääriryhmien täydellisen karttelun halun. En pidä lainkaan siitä, että uskonasioita tyrkytetään kenellekkään. Kaikesta huolimatta uskon johonkin korkeampaan voimaan, vaikka olenkin kirkosta eronnut.
Luin uudestaan Laali kirjoituksesi ja poimin sieltä sen tärkeimmän, mikä on luonut sinulle sen hyvän pohjan; vanhemmat, joihin saatoit aina luottaa. Se pitäisi olla jakaisen lapsen oikeus.
tämä on sellainen juttu että palaan sitä lukemaan uudelleen ja uudelleen.
kiitos kepa.
Eiks olekkin tt..
siitä asti kun luin kirjan eka kertaa, niin palaan siihen aina uudestaan ja aina avautuu jotain uutta mieleni sopukoista ja ymmärrän itseäni paremmin ja sen myötä toisiakin.
Oma koti ja hyvät vanhemmat ovat hyvä alusta lapsen kehitykselle, ei sitä varmaan voi kukaan kieltää. Siellä se pohja luodaan. Joillakin se pohja on huono, mutta silti aikuisuudesta tulee hyvä. Mutta kaikille ei niin käy. Käyhän monesti huonosti sellaisellekin jolla on hyvä pohja kotoa. Olosuhteet muokkaavat niin moneen suuntaan. Mutta jos on vankka pohja on helpompi löytää se oikea suunta ilman suuria kasvukipuja.
Kyllä tuo uskonkiihkoilu on aiheuttanut paljon pahaa ja aiheuttaa koko ajan ja tulee aiheuttamaan tulevaisuudessakin
Minä inhoan kaikkea tuollaista kiihkoilua, ja siksi en koskaan ilmoita olevani evankelisluterilainen, vaan agnostikko.
En ole ateisti siksi että kuitenkin sisimmässäni uskon johonkin - ehkä siihen että jokaisen sisimmässä on se jokin, joka luo hyvyyttä, yhteisyyttä ja uskoa kanssaihmisten keskuuteen.
Sen ei siis tarvitse olla ulkopuolinen voima, vaan voi olla sisäinen. Vaikka en sulje pois ulkopuolisen voimankaan mahdollisuutta. Tällaiset kysymykset ovat aika vaikeita kuitenkin.
Minähän en oikeastaan tiedä mistään mitään, mutta ei se minua häiritse niin kauan kun itse elän omien arvojeni mukaan enkä loukkaa toisia ja autan toisia jos vain voin.
Ihania blogeja täällä, tämä on yksi niistä!
Kiitos Laali..myös sinun ajatukset ovat virkistävää ja ajatuksia herättävää luettavaa.
Varmaankin juuri tämän koska ihmissuhdekirjoja on tullut kahlailtua aivan hyllymetreittäin, sitä jäin vain miettimään että sen kuuluisan Uhrilampaat on kirjoittanut myöskin joku Harris, mutta tuskin se on tämä kuitenkaan?
Kepa, kiitos vaan, taidan mennä lainaamoon huomenissa ja kahlata kirjaa läpi, jos suinkin vaan hyllystä löytyy. Kirjoitit niin mielenkiintoisesti ja uteliaisuutta herättäen, että on pakko ainakin selata. Muuten voinen myös tulla TT:n kanssa sivullesi lukemaan tätä aina silloin tällöin.
Sä olet muuten hyvä tiivistämään asiat.
Thomas Harris on Uhrilampaidenkin kirjoittajan nimi, eli sama nimi, ja tämän blogissa mainitun kirjailijan nimi on Thomas A Harris, joka oli amerikkalainen psykiatri. Tämä kirja on englanniksi I'm OK, You're OK ja julkaistiin 1969. Sehän oli valtavan suosittu ja minäkin luin sen jossain vaiheessa, silloin kun näitä itsehoitokirjoja alkoi tulemaan Suomeenkin. Siinä on monta hyvää juttua.
Minä olen lukenut kommunikaatiota ja vähän psykologiaakin, mutta en mitenkään määrätietoisesti.
Ihmiset, ihmissuhteet ja ihmisten keinot selvitä ovat minusta aina olleet mielenkiintoista seurattavaa.
Hei Kepa,
Olen lukenut tämän ja tämä pohjautuu Eric Bernen luomaan transaktioanalyysiin: vanhempi, aikuinen, lapsi. Tässä kirjassa ja varsinkin referaatissasi asia on esitetty hyvin. Jos me vain kaikki osaisimme tämän, moni riita jäisi riitelemättä. Tässäkin sopassa mitä Samakasassa käydään, purkautuu välillä lapsi, välillä vanhempi neuvoo, joskus jopa aikuinen puuttuu peliin. Vuorovaikutus on se joka meitä saa toimimaan rakentavasti tai sitten ei. Monet meistä saattaa osata ajetella aikuisesti, mutta tilanne ohjaa meitä toisin ja sieltä pulpahtaakin esiin jotain ihan muuta. Suusta tulee vain väärät sanat. Jos satumme lapselle kommentoimaan vanhemman roolissa ja tilanteessa on aikuisia (siis fyysisesti aikuisia), niin tilanne on konfliktissa. Parhaiten menisi jos olisimme aina aikuisia. Tuntuu yksinkertaiselta, mutta on äärimmäisen vaikeaa.
Kerroit Kepa, että teet hoitajan työtä ja se on eri juttu kuin psykologia. Itse asiassa teet juuri todella tärkeää psykologista työtä samalla hoitaessasi potilaan fyysisiä tarpeita. Asenne, eleet, ilmeet, sanat... kaikki rakentavat sitä hoitosuhdetta. Tämän tiedätkin, kuten kerroit miten kohtaat potilaan.
Jos Laali sallit, niin en malta olla sanomatta sinulle. Olen paljon lukenut siitä, että miten tytölle hyvä isäsuhde tuo varmuutta ja itseluottamusta. Sinulle on käynyt juuri näin. Luin blogistasi työhistoriasi ja olet ollut koko ajan esimiestehtävissä. Olen lukenut jostain, että suurimmalla osalla naisjohtajista on läheinen ja hyvä suhde isään.
Kepa, tämä on juuri sellaista keskustelua, jota tältä blogien kirjoittelulta haluaisinkin.
Olet varmaan hyvä hoitaja, haluaisin vanhana olla potilaasi. Kun lapsena kiukuttelisin pesulle menosta, niin sinne minut ohjaisi jämäkkä aikuinen, ei määräilevä vanhempi. :)
Joo, uskon että näin on, minäkin olen lukenut siitä isäsuhteesta naisjohtajien yhteydessä.
Minäkin tykkään tällaisesta keskustelusta ja pohdinnasta.
Kun tällaisia keskusteluja on, pitää itsensä jotenkin ajan tasalla ja maailmassa kiinni.
Huomaan usein, että olen ajatellut asioita "väärin", tai jotenkin väärältä kannalta ja yhtäkkiä huomaankin että toisinkin voi ajatella.
Huomaan siis itsessäni virheitä joita sitten yritän korjata. Eikä se minua häiritse että löydän virheitä itsestäni, , enkä yritä kieltää niitäyritän vain korjata ne ja elää entistä viisaammin. Mutta kyllä sitä korjaamista on paljon ja koko ajan.
Ei se ole helppoa. Monesti löytää itsensä ajattelemasta aivan stereotyyppisesti ja jopa ennakkoluuloisesti, ja sitten hävettää kamalasti. Mutta kai se on totta mitä sanotaan - oppia ikä kaikki!
Orvokki, tietty ..lukea saa niin paljon kun haluat. Jos ko. kirjaa ei löydy, niin saathan sä kirjan multa lainaks, jos haluat. Takaisin haluan sen tietty, kun se on mulle sellainen kirja johon aina palaan vuosienkin jälkeen.
Hyvin kirjoitetusta kirjasta ja aiheesta pystyy helposti poimimaan ne tärkeimmät...lähes kopioiden..asia oli tärkein tuoda julki.
Sirpales, kiitos kun kävit lukemassa.
Huomasin juuri yhden hauskan jutun;
En tiedä kuinka paljon olet seurannut meitä e-kontaktin blogeissa, mut kerron kuitenkin.
Laalin kanssa aiemmin keskustelimme vanhempien ja tytölle varsinkin, isän merkityksestä...olin itse päälle kahden vanha, kun isäni kuoli ja äiti jäi yksin veljeni ja minun kanssa. Siis olen kasvanut ilman vanhemman tukea ja turvaa. Äiti. No, olihan meillä hänet, mutta hän loi meille turvattomuuden tunteen koko lapsuuden ajan..jättämis-uhkailuilla ja kuoleman "kaipuullaan"..aina kun tuli vaikea riita-tilanne meidän kanssa ja hän ei osannut kannustaa, eikä kiittää meitä..aina tuli vain moitteita.
Tää oli pitkä alustus; Olen aiemminkin huomannut, että usein kun teen jotain isompaa projektiota, töissä tai kotona, niin jossain vaiheessa sisäinen Lapseni, toivoo kannustavaa hyväksyntää. Vuosia sitten kävin terapeuttisia keskusteluja ja kirjoitin paljon ajatuksiani ja kerran terapeutti kysyi multa, lukiessaan tekstejäni; odotetko sä multa jotain hyväksyntää...niinkuin koululainen..silloin se loukkas mua..tai siis sisäistä Lastani...
Lukiessani äsken edellä olevia tekstejä..mietin, miksi toivoin juuri sulta ja syysmyrskyltä kommenttia.. Miksi?!
Lapseni halusi kuulla; hyvä tyttö..hyvin ajateltu... Hassua...Vaikka tiedän olevansa oikealla "polulla", niin silti se mitä paitsi jäi lapsuudessa, livahtaa ajatuksiin..
Tässä sopassa nimenomaan, on vilahdellut usein vihainen, loukattu, sorrettu Lapsi ja epäoikeudenmukainen, hallitseva Vanhempi.
Aikani ajattelin, että se menis ohitse, mut konfliktit vain syvenivät..ja niin sit ajattelin tuoda tän upean ajatusmallin tänne..jos siitä olisi jollekkin hyötyä.
Sanoessani, että olemme eri puolilla organisaatiota, niin en tarkoittanutkaan, että ne asiat olisivat irrallaan potilasta hoitaessani..päinvastoin. Oon aina halunnut hoitaa heitä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, poliklinikkatyön mukanaan tuomin rajoituksin.
Vai haluisit mun hoitoon..hihii..sun täytyy sit pitää kiirettä..työvuosia on enää 2...ellen sit jatka..70-80..kävelykepin kanssa...tai rollaa edellä työntäen.. No, ei vaineskaan..
Samoin mäkin kaipaan juuri tämän suuntaista keskustelua tänne...tietty joskus voi hullutella tai kertoa arkipäivän asioita, mutta kun tulin e-kontaktin blogeihin, niin yllätyin hurjasti blogistien ajatusten kirjosta ja syvällisyydestä...Huumori on tietysti hyvä asia, sen käyttö vaan ei ole kaikille yhtä helppoa kirjoittaessa, vaikka elävässä elämässä sitä viljelisikin.
Laali, se että yleensäkin huomaa itsessään asioita, jotka voisi olla toisinkin ja haluaa muuttua, sehän on juuri sen Aikuisen arviointia ja uusien asioiden uudelleen päivitystä ja suodatusta. Se jos mikä on upeaa. Ei mitään hävettävää.
Joo, näinhän se on.
Kuitenkin sminä oikein sävähdän joskus, ihan häpeästäkin, melkein katson olkapääni yli että huomasiko kukaan tuota tyhmää ajatustani, kun huomaan että taas minä olin niin stereotyyppinen ajatuksissani.
Ajattelen niin mielelläni että olen todella avarakatseinen ja "moderni" ja kaikkea sellaista.
No, eihän se aina pidä paikkaansa - mutta aina voi parantaa omaa katsantokantaansa siihen oman ihanteensa suuntaan, kun tarkastelee myös itseään joskus kriittisesti. Ei kuitenkaan negatiivisesti, nehän ovat kaksi eri asiaa.
On tosiaankin kiva jäsennellä omia ajatuksiaan tällä tavalla tällaisessa blogissa.
Nämä vanhemmat ja lapset tulevat kyllä ainakin itselläni esiin sellaisissa tilanteissa, joissa on joko väsynyt, kiihtynyt tai äärettömän epävarma. Toisaalta nämä olisivat juuri niitä tilanteita, joissa pitäisi pystyä olemaan aikuinen.
Kyllä minulla ainakin usein tuo lapsi tulee esiin juuri noin, että haluaa hyväksyntää. Ja ihan liikaa yrittää "suorittaa" koko ajan. Päivän päätteeksi olisi hyvä,jos tulostaululla vilkkuisi numerot päivän hommista. :) Joten varmaan on jäänyt jotain lapsuudessa paitsi.
On sinulla ollut rankka lapsuus. Aikuinen on tavallaan puuttunut. Ei minunkaan lapsuus mitään
kovin vakaata ollut. Kirjoittelen myöhemmin lisää.
Näiden asioiden tiedostaminen on iso askel ja veikkaampa, että kaikilla meillä on heikot kohtamme. Ja kaikilla meillä on kehittymiselle tilaa. Teemme sitä koko elämän. Vielä siellä hoitokodissakin, kun rollaattorilla lähestyvältä hoitajalta kyselen iltalääkkeitä. :)
Olenko minä se poikkeava nuori ? , kun mielenkiinnolla luen tätä teidän keskustelua ? Täällä tulee erilailla esille ihmisen eri vaiheet ja edellytykset elää elämä hyvin . Ei tarvitse kuin joskus hetkeksi pysähtyä ajattelemaan itseään ja omia toimiaan , itseä ja muita kohtaan.
Hih, tämä jäi pois . Näitä seikkojahan teidänkin (ja kirjojen)ajatelmat pitää sisällään.
Niin, on aika tärkeää, että pysähtyy välillä katsomaan kompassia!
Kivasti kommentteja täällä ja Laali taisikin vastata kuten Sirpaleskin tuohon kirjottajapersoonaan (eli Uhrilampaat on ihan eri Harriksen tekosia) näitä Harriseja lienee siellä jenkkilässä enemmän ja vähemmän... tänä päivänä ostin alesta eräänlaista evoluutiotulkintaa (siis taas kerran)
Joo, nuo evoluutiotulkinnat yms. ovat mielenkiintoisia asioita!
Minä olen kirjahullu, toissa vuonna luin jotain 130 kirjaa, viime vuonna vain jotain sata. Tänä vuonna on jäänyt vähemmälle kun on tullut muitakin harrastuksia.
On ollut aikaa lukea, mutta luen kuitenkin vain iltaisin.
Joskus tilaan kirjoja AdLibriksestä Ruotsista. Ne ovat tosi halpoja siellä.
Siis luen ainoastaan ruotsiksi, kun täältä kirjastosta ei saa kirjoja Suomeksi. Tai onhan niitä siellä, mutta on aika pieni valikoima. Ruotsinkielisiä löytyy kyllä, Maarianhaminassa on iso ja hieno uusi kirjasto. Täällähän on suomenkielisiä vain noin viisi prosenttia.
Ei ole varaa ostaa niin monta suomenkielistä kirjaa kuin haluan lukea ja kirjat ovat kalliita.
Mutta kun tuo ruotsin kieli sujuu yhtä hyvin kuin suomenkin niin mikäs on lukiessa.
Olen kyllä huomannut yhden asian; suomen kielellä luettu säilyy paremmin muistissa kuin muilla kielillä luettu teksti.
Jännä juttu sinänsä, mutta onhan suomen kieli kuitenkin äidinkieleni ja juurtunut syvemmälle kuin sitten aikuisillä opittu ruotsin kieli, olkoonkin että aloin lukemaan ruotsia jo yksitoista vuotiaana. Mutta on tuo ruotsin kielikin onneksi täysin sujuvaa sekä kirjoitettuna että puhuttuna.
Sirpales..Niinhän ne "sammakot" usein lentelee suusta juuri sellasissa tilanteissa, jolloin tuntee tulleensa loukatuksi tai suuttuu tms.
Mutta ajatteles tilannetta, että lapsuudessa isä tai äiti käyttäytyy epäjohdonmukaisesti lapsellisesti, pelottelee, luo turvattomuuden tunteen ja sitt tämä alle 5v. lapsukainen tallettaa tämäntyyppiset nauhat mieleensä Vanhemman käyttäytymis-mallina...sen lisäksi talluntuu juuri tästä johtuen, omaan sisimpään Lapsen nauhat, joissa pelkää hylkäämistä, riitaa, koska siitä voi seurata hylkääminen tai jopa kuoleman toivominen... Mulla meni oikeesti kauan, ennenkuin tajusin tämän nurinkurisuuden ja siinä vaiheessa olin jo teini ja äitini ja mun roolit menivät aivan päälaelleen...
En voinut hyväksyä hänen menettelyään..meitä lapsia kohtaan..ja niin aloin omia Vanhemman roolia, kun hän oli niin henkisesti heikko.
Luettuani ko. kirjan ajatusmaailmani koki valtaisan ymmärrys-elämyksen. Silloin siis tajusin, miksi oli ollut niin vaikeaa, mistä juontuivat ongelmani.
Sen jälkeen meni vuosia, että sain pikkuhiljaa Aikuiseni kontrolloimaan ja seulomaan ja hakemaan lisää tietoa ja en mennyt enää kipsiin tilanteissa, jotka esim. hylkäämisen tunteet saivat aikaan.
Paras tapa vaikeassa tilanteessa, on antaa mielelle aikaa tehdä tätä arvioivaa työtä.
Edelleenkin on muuan asia mihin mun on vaikea suhtautua; vihainen, raivoava, syytöksiä heittelevä ihminen. Koen sen lamaannuttavana.
Lapseenihan on iskostettu, että ei saa riidellä..siitä seuraa hylkäämistä ym.
Olen samaa mieltä, että ihmisenä kehittyminen jatkuu hamaan..., jos vain antaa itselleen siihen mahdollisuuden.
Onhan ihmisiä, joidenka mielestä, kerran heidän mieleensä luotu mielipide jostain..tulee säilyttää. "Olen sitä mieltä ja kantaani en muuta" ...Se on traagista, kun itse on tavallaan luonut rajoitteen, omalle kehittymiselleen.
Jupeta..olet sä..
Jo silloin e;n ajoilta..hämmästytit mua vähän väliä..oivilla ajatuksillasi ja selkeesti toit esiin oman ajatusmaailmasi "helmiä".
Mustis..Thomas A Harris..joo..
Oletko tavoittanut näistä kirjoituksista jotain omaa..?
Laali..sulla on suuri rikkaus tuo kaksikielisyys.
Joo, se on totta ja olen todella iloinen siitä!
Voi herrajjestas kuinka mielenkiintoista keskustelua! Tuo kasan sananvaihto väsytti niin, että en juurikaan lukenut muuta kuin Kepan referaatin ja ajattelin palata areenalle myöhemmin. Kiitti kepa vinkistä!
Itse Harrisin kirja ei ole tuttu, mutta teemat ymmärrän monelta osin samankaltaisina kuin NLP-menetelmään liittyvät perusajatukset.
Se miten jokainen kerää elämänsä historiasta omat toimintamallinsa, valikoi ja soveltaa niitä elämäänsä. Sanat, kuvat, äänet .. mitkä tahansa kokemukset tallentuvat ihmisen eri "lokeroihin" ja kun elämässä tapahtuu jotakin, mikä linkittää tapahtuman "Lapseen" tai "Vanhempaan" toimintamalli automatisoituu uudelleen käyttöön!
Ihmisen mieli on mielenkiintoinen! Se toimii sekä koetun, että kuvitellun kanssa samoin. Kun ajattelet nuolaisevasi hapanta lime-hedelmää, sylki nousee suuhun, aivan kuin olisit nuolaissut sitä oikeasti.
Mielenkiintoista on se, että "Aikuinen" pystyy itse muuttamaan toimintatapansa kysymällä "Lapselta" tai "Vanhemmalta" miksi se toimii tietyissä tilanteissa muistiin tallentuneella tavalla. Roolit ovat tässä sitaateissa sen vuoksi, että oppimassani NLP-menetelmässä rooleilla on eri nimet!
Kolmas mielenkiintoinen asia on se, että ihminen tarkastelee elämää milloin minkäkin roolin kautta. Rooleista on hyötyä ja ne ovat hyviä. Itse pidän hyvin paljon "Lapsesta" joka antaa kertoa satuja ja jolla on ehtymätön mielikuvitus. Kun "Lapsi" on kokenut olevansa OK, hän on luova ja innostunut, valmis tekemään epärtodoksisia kysymyksiä ja uskaltaa olla eri mieltä!
"Vanhemmastakin" pidän, mutta aivan liian usein siihen rooliin ikäänkuin tipahdan ja alan kasvattaa ja "mestaroida". Kielteisessä mielessä jopa suvaitsemattomuus ja kärsimättömyys ottavat vallan. Se on se paimenkoira minussa, joka koko ajan tarkistaa että kaikilla on kaikki hyvin, eikä ole uhkia näkyvissä. Tunkee auttamaan, vaikka ei olisi tarviskaan.
"Aikuinen" pakkaa silloin tällöin ottamaan vallan ja onhan se tärkeätä silloin kun täytyy ajatella järkevästi ja toimia järjestäytyneesti, ymmärtää asioiden ja tapahtumien lainalaisuudet ja elämisen säännöt!
Voi sentään, en tiedä olenko nyt yhtään oikein ymmärtänyt mitä kirjoititte. Lähdin vain oman kokemuksen kautta taas näitä juttuja purkamaan.
Hei. Tiedätkö, minulla on juuri samanlainen lamaannus riitatilanteissa. Jos on tosi kriisi, alan robotiksi ja olen tosi rauhallinen ja pystyn toimimaan, mutta muutoin olen ihan velliä.
Välttelen riitaa aivan viimeiseen asti. Jos olen toiminut tyhmästi tai tehnyt jonkun virheen, niin kuolen jo melkein sen ajattelimisesta. Jos loukkaan jotakin vahingossa, niin olen tosi ahdistunut.
Ihan samanlaisia tuntemuksia on minullakin kuin mitä Sirpales kirjoittaa!
Ahdistun ajatuksestakin jos tulee mieleen että olen ehkä loukannut jotakuta tarkoittamattani ja ajatus palaa mieleeni viikkojenkin jälkeen, ja joskus vuosienkin päästä asia saattaa tulla mieleeni. Minä vältän myös riitaa viimmeiseen asti, mutta se ei olekaan aina hyvä asia.
Minullekin käy tosi tiukassa tilanteessa niin että pystyn toimimaan kylmän viileästi ja rationaalisesti, jälkeenpäin sitten tulee vastareaktio ja olen ihan "skakis".
Tästä on kehkeytynyt todella mielenkiintoinen keskustelu! Kyllä sinä Anna Y olet ymmärtänyt tämän mielestäni ihan samalla tavalla kuin me muutkin!
Kiva Anna, että löysit tänne...
oli niin ahdistavaa tuolla kasassa..olin pitkään aivan hiljaa, mutta sitt mulle muistui mieleen tää, mua paljon nuorena auttanut, kirja.
Ajattelin, että siitä vois, jos vain haluaa, löytää jotain, joka auttaisi meitä ymmärtämään itseämme vähän paremmin.
Käväisin vilkaisemassa ihan hiukan mainitsemaasi NLP-menetelmää... Pittää joskus tutustua paremmin.
Tämän transaktio-analyysiin perustuvan Harrisin teorian pohjana on, että ihmisen muistiin tallentuu muistikeloina ja tunnekeloina lapsena kaikki tapahtumat ja tunteet. Ne tallentuvat sinne tosina ja vasta siinä vaiheessa lapsuutta, kun aletaan kyseenalaistamaan ja pohtimaan asioita..alkaa sisimpään rakentua myös tämä Aikuinen..joka haalii tietoa, imuroi sitä joka paikasta ja suodattaa mieleensä tallentuneista asioista ja tunteista..tietämyksensä valossa.
Kyllä sä aika pitkälle ymmärsit ihan oikein.
Aikuisen pitäisikin olla pääperiaattein vallassa, koska siihen elementtiin kuuluu juuri se, että pystyy kokoamaan, suodattamaan ja arviomaan asioita ja tunteita.
Mitä herkemmin ihminen tajuaa oman Vanhempansa ja Lapsensa, sitä itsenäisemmäksi ja voimakkaammaksi Aikuinen kehittyy.
Selvästi huomaa, että olet myös ajatellut paljon näitä asioita.
Nyt on mentävä nukkumaan..mulle tuotiin tänään hoitokoira 4päiväksi.. joten aamulla lenkille ennen töihin menoa.
Sirpales..niin oon kans usein miettinyt, että kun tiedostan ne asiat sieltä lapsuudesta, jotka olivat kovin ristiriitaisia ja epäjohdonmukaisia, niin pitäishän mun osata silloin suhtautua... No, ehkä vähän paremmin osaankin, mutta kyllä mun ensi reaktio..vihaan, kiukkuun ja huutoon on aina..jonkin asteinen lamaannus.
Riitaa välttelin mäkin koko avioliiton ajan ja alistuin..ehkä asiat olis toisin, jos olis osannut rakentavasti riidellä asioista...mutta kun siippakaan ei osannut muuta kuin olla mykkäkoulua ja henkisesti alistaa...niin sitä halus vaan välttää kaikin keinoin..
Pitäis aina muistaa, että asioista voi aina olla eri mieltä, eikä sen tarvitse ketään loukata...kun ei ala riitelemään henkilökohtaisella tasolla..arvostelemalla, tuomitsemalla itse ihmistä.
Nyt on mentävä unten maille...Jatketaan.
Lähetä kommentti