Onko ulkonäöllä väliä...?!

Annan blogissa oli hyvä juttu otsikon aiheesta ja sitä lukiessani muistui yks oma kokemukseni mieleen ja lupasin kirjotella siitä myöhemmin.

Elettiin...jotain.. 80-luvun loppupuolta. Avioerostani oli jo 8 vuotta. 
Silloin ei ollut mulla tietsikkaa ja muutenkin elettiin aikaa, jolloin laitettiin lehtiin kirjeenvaihtoilmoituksia ja sit odotettin pamppailevin sydämin, että tuleeko vastauksia.

Laitoin ilmoitukseksi puhuttelevan runon, jossa pyydettiin syystuulta ravistelemaan minua, että se veisi mennessään ikävän ja ahdistusta tuovan kaipauksen. Siinä myös pyysin, että löytäisin rakkauden joka ei panene  ja siinä ikävöitiin ihmistä, läheisyyttä, joka on totta. 

Sain vastaukseksi  ehkä 8-9 kirjettä, joista yksi oli ehdottomasti ylitse muiden. 
Se oli hyvin lämminhenkinen ja puhutteleva. No, sit vaan vastaamaan ja soittelimme 2-3kuukautta ennen ensi tapaamista  ja juttua riitti ja molemmat tunsimme olevamme samalla aaltopituudella. Hän oli 1vuotiaan pojan yksinhuoltaja, vaimo kuollut aivoverenvuotoon,  pian lapsen syntymän jälkeen.
Aloimme suunnitella tapaamista...asuimmekin suhteellisen lähellä toisiamme. Luottavaisena maalta muuttaneena suostuin, että hän tulee käymään luonani, poikansa kanssa.
Ovikello soi ja oven avattuani..käytävä oli muuten pimeä, paitsi lyhty joka loisti himmeää valoaa...oli miehen kädessä..lyhdyn takaa kuului ääni; iltaa.. tuon valoa tupaan.
Hämmensi mut täysin ja seuraavaksi, taktinen veto, huomioni kiinnittyi pieneen taapertajaan, joka oli aivan suloinen.
Sisälle tulon jälkeen vasta katsoin tarkemmin itse miestä..ja taas hämmennyin.....

Nyt olisi sopiva hetki katsoa videosta...ainoastaan.... kuva kolmansista silmälaseista....niin ehkä ymmärrätte mua. 
Hänen lasinsa olivat juuri tuollaiset, joidenka läpi silmät pullottivat.. Ehkä sen vuoksi hän vältteli katsekontaktia ja mulla oli vaikeuksia katsoa. ( mulle katsekontakti on hyvin tärkeä asia )
No, joimme kahvit ja enimmäkseen leikin lapsen kanssa. Poislähtiessään hän taisi sanoa, että hän mielellään näkisi mut uudestaan.

Jatkoimme soittelua lasten nukahdettua ja silloin aina synkkasi, puheissa, tosi hyvin. 
Mietin silloin yksinäni juuri tätä aihetta; onko ulkonäöllä väliä...Olin usein itsekin sanonut, ettei ole, mutta....
Päätin, että nyt mun sit pitää todistaa itselleni, ettei sillä ole väliä.

Tapailimme..enimmäkseen hänen luonaan..usein hoidin hänen poikaansa, että hän sai tehtyä jotain työjuttujaan. Mutta aina tuli tuo pullonpohja-silmälasi efekti sotkemaan...kaikista yrityksistä huolimatta olimme kosvokkain kuin vieraat ja puhelimessa kuin tutut konsanaan. Ajattelin...kyllä se ajan myötä muuttuu, koska hän on aivan mahtava ihminen...Mutta ei muuttunut..
Kerran olin taas hoitamassa hetken tätä pientä poikaa ja hän taapersi kokoajan kannoillani ja kun menin vessaan..niin pieni ääni oven takaa sanoi monta kertaa: Äitii,äiti.
Silloin havahduin..en voi leikkiä tuon pikkuisen elämällä, vaan mun on tehtävä ratkaisuni.
Kertoessani miehelle, hän oli pettynyt ja sanoi uudelleen, ettei hän halua minusta ystävää, koska hän oikeasti etsii elämänkumppania.
Joskus  olen muistellut...ja päätynyt lopputulokseen; mitä kummallisimmat asiat kahden ihmisen välillä voivat saada aikaan, lukittuneen tilanteen..eikä siinä järjellä ole mitään asiaa..tunne reaktioita on vaikea selitellä. 
Ehkä en ollut tarpeeksi kypsä...tiedä häntä.. 
Niin että on sillä ulkonäöllä sen verran merkitystä, että se yhteinen kemia saa jonkinlaisen kipinän..roihuun päästyään..ei sillä sit ole enää väliä... Vai onko..?
Ehkä en ollut valmis kohtaamaan läheisyyttä, joka on totta...vaikka siitä haaveilinkin.

Ystäväni

Eilen töissä työkaverini..ystäväni tekivät päivästäni muistettavan...
vietimme etukäteen synttäreitäni...pyöreitä...ja paljon...
He muistivat mua monin ihanin lahjoin ja suurin yllätys oli
erään ihanan hoitaja-ystäväni "kortti", joka osoittautui tauluksi..
muotokuvakseni.. olin niin otettu asiasta, että haluan jakaa sen kanssanne...
siis valokuvan siitä..
Nyt ei uni näytä tulevan ja huuhailen täällä koneella..
Odotan jouluaattoa...en joulun vuoksi, vaan silloin lähdemme
poikani perheen kanssa Thaimaaseen kahdeksi viikoksi.
Siellä sit juhlimme lisää...tänään en juhli..ellen sit innostu
lähteen karaokeen.. kuka tietää.. Hyviä öitä...

"Työlki ellää"...huomisesta se taas alkaa..

Hei...kaks viikkoo meni yhes hujauksess.

Salon seudulla yli viikko..ihan maalaismaisemissa..marjassa ja

kaikkee hauskaa yhdessäoloa ystävien kanssa.

Sillä reissulla mä rakastuin...karvaseen ihanaan.....

koiruliin..hih..

Vilma on vaalea haski, joka oli hoidossa entisen työkaverini luona,

kun oma emäntä oli sairaalassa.

Olin nähnyt tämän koirulin jo kaks kertaa aiemminkin,

joten olimme vanhoja tuttavuuksia,

mutta nyt kun hän oli monet päivät seuranani puutarhamarjojen

poiminnassa ja iltaisin meidän kaikkien seurana, niin tykästyin vallan mahottomasti.Harvassa on niin tottelevaista ja viisasta koiraa...vapaana hän juoksenteli aina milloin ei ollut koiratarhassa.

Olihan siellä kaks muutakin koiraa..Kongosta peräisin..villejä..

vekkuleita.

Somerolla oli aivan ihana Nummijärvi, jossa kävimme uimassa..

kirkas vesi ja kaunis ympäristö.

Kannattaa käydä..pääsee yhdessä miesten kans saunaanki..

no oli meil uikkarit päällä.. ;-) 

Oli myös ihanaa olla nuoruus maisemissa...ystävättäreni luona,

jossa vietimme hurjasti aikaa poikani ollessa pieni...muisteltua tuli...

kaikkea...monet naurut ja hyvän mielen hyrinät... 

Marjoja tuli poimittua itselle ja muille..oma pakastin lähes täyteen..

Talvella riittää c-vitamiinilähdettä. 

Innostuin kuvaamaan ystävättäreni kukkia...kuka tunnistais mikä on nimeltään tuo sininen pieni kaunistus..oli vaikea ottaa kuvaa, kun tuuli kovasti.!??

Yllätys odotti kotona..ihan mukava sellainen..

Kelalta tuli myönteinen päätös laitoskuntoutukseen Siuntioon selkäryhmään.

Jees.. Olin melko varma, että sieltä tulee epäävä päätös, kun työaikaa on vain vuosi..

Huomenna alkaa työt.. Hyvää ens viikkoa teille virtuaali ystävät.

Kissatarinoita lapsuudestani..

Lupasin Mustikselle kissatarinan kuvien kera...

http://youtu.be/cymQtVw67W0 

 Kerroin Mustiksen blogissa,  miten sain ja hain veljeni kanssa ensimmäisen kissamme, Söpön ;

Siis ollessani 9-10v, lähdin veljeni kans fillarilla kolukaverini luokse katsomaan kissanpentuja, matkaa oli 6-7 kilsaa. Äiti oli varoitellut;ei sit mitään kissaa meille..muistakaa se. Juu ei....
Kisulit olivat aivan ihania..minä vanhempana sanoin veljelleni,kun pentua tarjottiin meille;Kun kisu on jo kotona, niin ei äiti sille asialle mitään enää mahda...
Fillarin taakse pahvilaatikkoon pentu ja menoksi...naukuihan se ja oli säikkynä siitä rytkytyksestä, kuoppaisella hiekkatiellä.
Kuinkas ollakkaan kesken matkan se pikku peijooni pääsi sieltä laatikosta ja vilisti pitkin metsää.
Hirvee hätä meille molemmille..siellä me sit varmaan puol tuntii juostiin pennun perässä.
Saimme kuitenkin kiinni ja matka jatkui. Aloimme miettiä matkalla kisulle nimeä ja molempien mielestä;Söpö oli ainoa oikea.
Mietinnän alle toinen asia; tarpeeksi hyvät selitykset äidille.. Tiesimme äiskän mielipiteen..kissa on yksi suu lisää..ei ole varaa ruokkia sitä.
Selityksemme olivat hyvät ja moninaiset ja kun äiti näki ihanan Söpön, niin kyllä hän muutaman päivän sisällä heltyi, vaikka ensin sanoikin, että viikon saa olla ja sit palautatte. Loppujen lopuksi Söpöstä tuli äidin lemmikki...istui aina aamukahvilla äiskän olkapäällä ja oli meitä vastassa kun tulimme koulusta.

 

Söpö oli siis valloittanut meidän kaikkien sydämet kotona ja kasvanut isoksi.

 Hän odotti pentuja ja oli aika viimeisillään. 

Olin tehnyt pahvilaatikkoon pehmustetun "kodin" hänelle ja tuleville kissanpennuille.

Oli myrskyinen ukkosenilma illalla. Veljäni ja mua pelotti kovasti, niimpä äiti teki meille siskonpedin lattialle, hänen kanssaan.

Olimme kaikki jo unten mailla, kun Söpö tuli herättämään mut..oli levoton ja aattelin, että nyt se poikiminen varmaan alkaa. Hain laatikkokodin viereeni ja laitoin Söpön sinne makoilemaan ja yritin jatkaa uniani..sammutin valot. 

Salamat välähtelivät niin voimakkasti, että koko huone oli aivan valoisa, hetkittäin. Kissa hyppäsi melkein samantien viereeni takaisin. Sama rumba käytiin 2-3 kertaa ja aina kissa tuli viereeni takaisin. Lapsenmielessäni ajattelin, no ei se ole valmis vielä poikimaan, nukkukoon sitt vieressäni.
Seuraavaksi havahduin nau`untaan ja siihen, että jalkaani vasten oli jotain märkää...lapsivesi luultavasti.

Laitoin valot päälle ja näin jotain olevan tulossa Söpön peräpäästä. Nostin hänet taas laatikkoon, josta hermostunut kissa meinasi loikata heti pois. Tyynnyttelin, silitin, juttelin jääden viereen ja vihdoin alkoi jotain tapahtua.

Ensin kuin varmistukseksi Söpö katsoi mua, että olen varmasti paikalla ja sitt alkoi ponnistukset...jokaisen pennun jälkeen Söpö katsoi mua ( ihan varmasti..ylpeänä..uskokaa pois.. ) viisi pientä, ihanaa kissanpentua, joita äitikissa hoivasi ja puhdisti niin luonnollisesti, vaikka olivatkin ensimmäiset pennut. Kun urakka oli ohitse, niin sen jälkeen sain mennä nukkumaan ja Söpö jäi tyytyväisenä laatikkokotiinsa pentujensa kanssa.

Aamulla kun  pikku-veljeni heräsi ja huomasi kissanpennut, hän tuli herättämään innoissan mua. Kuullessaan että olin ollut "mukana synnytyksessä "...ilo vaihtui hetkeksi kiukuksi...miksi sä et herättänyt mua katsomaan..
No, äkkiä se vaihtui iloksi ja riemuksi takaisin. 


Söpö teki monet pennut sen jälkeen, muttei enää vaatinut mua tai ketään muutakaan viereensä vartioimaan.

Näissä kuvissa Söpö on jo vanha..ainakin 8-9 v ja varmaan neljännet tai viidennet pennut  ovat mulla sylissä.

                                              
Söpön poikanen; Mirri

Muistoja Kreetalta.

Pedron Kreetan jutun innoittamana...ja sain uuden monitoimilaitteen asennettua ja skannaus onnistuu...

Olin ensi kerran Kreetalla, pienessä Malemen kylässä,

Platanioksesta etelään...vuonna 1998 .

 Pyöräreissun varrelta 

Silloin olimme majoittuneet pieneen perhe-

hotelliin, jota pitivät äiti ja isä kahden poikansa kanssa.

Lomamme oli huhti-toukokuussa, jolloin Malemen kylä vasta "pesi" kasvojaan..maalattiin, siistittiin, turisteja varten. 

Olimme lähes ainoat vieraat..ja ystävystyimme perheen kanssa.

Vuosia myöhemmin olen käynyt useamman kerran heitä katsomassa, lomaillessani Kreetalla.

Oli vuosi 2003 ja lomailin Agia Marinassa, joka on Plataniaksen viereinen kylä.

Vuokrasin fillarin ja pyöräilin Malemeen katsomaan jälleen heitä.

Vaikka ensi tapaamisestamme oli viisi vuotta, niin he muistivat..nimeni ja kaikki yhteiset hauskat illat heidän kanssaan. Sisällä, heidän vaatimattomassa asunnossaan, selvisi heidän viettäneen juuri Pääsiäistä. Heillä oli kulho täynnä maalattuja, värjättyjä kanamunia. Niin alkoi, heidän pääsiäiseen liittyvä, seuraleikki tai oikeammin kilpailu. Tarkoitus on lyödä munat yhteen ja se jonka muna säilyy ehjänä on voittaja...sitä onni seuraa.. He olivat kehittäneet siitä oikeen taitolajin...kun munaa  pitelee määrätyllä 

tavalla ja lyö määrätyssä kulmassa vasten

toista munaa...se ei mene rikki.... 

Aikas monta piti kokeilla, ennenkuin onnistuin.

Siinä sitt söimme kanamunia ja jotain muuta 

naposteltavaa ja isäntä tietysti halusi tarjota raki-snapsit....huh..vieläkin puistattaa...

mutta lämmitti kummasti.

Kreikkalaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan...mukaani annettiin jälleen, heidän omaa oliiviöljyään ja Elena-rouvan erikoisherkkuja. Olin jo koti Suomessa varautunut..tuliaisilla heitä varten... Mieleen painuvaa oli se lämminhenkisyys ja välittömyys, vaikka kunnon yhteistä kieltäkään ei ollut, pojan toimiessa tulkkina. Ihania muistoja.

Make A Memory

Nauttikaa Bon Jovista... ja loppiais-illan rauhaa kaikille.

My One and Only Love

http://www.youtube.com/watch?v=lnEy057Ma1E   muistoja...muistoja..tuo tämä mieleen...kauniita.. Öitä...