Pantelis Thalassinos - Tou Feggariou

Osa 2.
Jatkoa... Kosin ikimuistoisesta ensi matkasta..

Tyttöjen kanssa tulimme hotelliimme.

Ja, päästyäni hotellihuoneeseen..helvetti räjähti silmilleni.

Mies aikamoisessa seilissä riehui siellä..minne vaan katsoinkin,

niin jokapuolella oli mun tavaroitani..rikottuina, tussilla piirretty

valkoinen laukku, kamera, bikinit, hammasharjaa myöten..poikki sekin.. siellä valmistetut uudet valokuvat silppuna...

Kun astuin ovesta sisään, niin hän kävi huutaen mun päälle ja

ennenkuin tajusinkaan hän oli riistänyt päässäni olevat silmälasini

ja yhdellä nopealla liikkeellä, ne olivat poikki ja parvekkeelta heitettynä puutarhaan.

Olin totaalisen shokissa.. kuulin perästäni vain hirveää nimittelyä ja huutoa, kun lähdin karkuun.

Ainoa ajatukseni oli...mun silmälasini... Olen hukassa ilman niitä.

Itkin ja vapisin.. ja juoksin holtellista ulos, puutarhaan...ja aloin etsiä...

Sanganpuolikkaat löysin helposti, mutta linssejä etsin kauan...lopulta aamu alkoi sarastaa ja hotellin siivojista muutama tuli avukseni ja löysimme molemmat.

Silloin vasta aloin miettiä, mitä mä nyt teen...samaan huoneeseen

en voi mennä sen hirviöksi muuttuneen miehen kanssa.

Menin hänen veljensä ovelle ja kerroin mitä oli tapahtunut.

Onneksi velipoika otti siinä vaiheessa ohjakset ja meni suoraan hotellin johtajan tai vastaavan puheille joka lupasi järjestää mulle oman huoneen.

Velipoika saattoi mut hotellihuoneeseeni, josta riehuja oli lähtenyt jonnekin.

Jäin yksin pakkaamaan tavaroitani ja ennenkuin olin valmis,

niin ovelta kuului kauheaa hakkaamista.

Kauhusta jäykkänä seisoin paikallani ja ennenkuin ehdin ovelle,

niin mies tulee suurinpiirtein raamit kaulassa sisälle.

Onneksi pelastavana enkeleinä paikalle tulivat velipoika ja respan mies.

Oven rikkominen ei ollut tietysti kovin fiksu veto ja jonnekin "puhutteluun" mies vietiin.

Sillä aikaa mulle osoitettiin aivan talon toisesta siivestä huone ja he selittivät, että pitävät sen salassa, ettei mun tarvitsisi niin pelätä.

Mutta pelkäsinhän minä..enemmän kuin koskaan ennen elämäni aikana.

Sain kuulla myöhemmin, että samantapaisia ongelmia alkoholin kanssa oli ollut ennekin.

Viikko oli kulunut ja toinen vielä jäljellä...ja mä olisin vain halunnut hypätä koneeseen ja tulla kotiin.

Mutta....jotenkin oli selvittävä.

Aloin kulkea samojen tyttöjen kanssa kaupungilla ja tapasimme siellä kreikkalaisessa illassa tanssineet tanssijat, joidenka kanssa olimme vaihtaneet jonkun sanan.

Heitä oli kolme; aviopari; Michael ja Monika ja Nickos. Itse en puhunut silloin juuri lainkaan englantia, joten jutustelu tapahtui tyttöjen välityksellä. He kertoivat mitä mulle oli tapahtunut...kauhuissaanhan me olimme kaikki.

Olin ajatellut, että etsin optikkoliikkeen ja yritän löytää linsseihin sangat. Kreikkalaiset neuvoivat meille sopivan liikkeen ja tämä yksinäinen mies tuli vielä sisälle juttelemaan tutun optikon kanssa.

Lupasivat lasit mulle valmiiksi neljän päivän kuluttua.

Seuraavina päivinä liikkuessamme kaupungilla, huomasimme usein, kuinka kaksi humalassa olevaa suomalaismiestä seuraili meitä...huutelivat kaukaa... Arvaatte varmaan..!?

No, ystävystyimme tyttöjen kanssa näihin kreikkalaisiin ja kävimme vauvaa odottavan Monikan kanssa syömässä.

Olen usein jälkeenpäin ajatellut, miten olisin selvinnyt siitä loppuajasta ilman heitä. He kaikki olivat mun pelastavia enkeleitäni.

Kaksi kertaa kävimme katsomassa heidän tanssiesityksiäänkin.

Koitti kauan odotettu päivä...saan uudet silmälasini. Se, mitä seuraavaksi tapahtui..laittoi liikkeelle tapahtumien vyöryn...oikeastaan kiitollisuudesta...

Menin siis optikolle, sain lasit ja aloin maksaa...optikko ei suostunut ottamaan multa rahaa..

minä suu auki...lasit on jo kuulemma maksettu...kuka...miten..miksi??? Mies joka oli kanssasi, kun toit linssit. Nikos... miksi ihmeessä... Mulle selitettiin vain, että en voi asialle mitään.. Tiesimme missä hotellissa tämä tanssijamies oli töissä ja menimme sinne... Miksi.. hän maksoi mun lasit ? 

Se mitä olin joutunut kokemaan oli kuulemma niin kauheaa, että hän halusi auttaa...

Huh-huh..ei mene suomalaisen naisen jakeluun.. Tunsin jääväni kiitollisuudenvelkaan.

Fiksuja noi kreikkalaiset... Hänen pyytäessään mua lähtemään illalla Zian vuoristokylään kreikkalaisiltaan, jossa he taas tanssivat..en voinut kieltäytyä.

Ilta oli ihana...rakastuin yhä enemmän kreikkalaiseen musiikkiin ja -tanssiin ja maistoin ensi kertaa valkoviiniä..ja ruoka oli taivaallisen hyvää. Sinä iltana vaihdoimme ensi suudelman...

Kaksi päivää lomaa jäljellä... Tapailimme..ja jotain pilkahduksia silmissämme...kai.. alkoi olla luettavissa.

Viimeisenä iltana koin toisen  suuren yllätyksen...sain kultaisen dianasormuksen... Häkellyttävää.

Lähtöpäivänä Monika tuli mua saattamaan, tuoden suuren kukkakimpun..häneltä.

Lähtötouhuissa mulle huudeltiin uhkauksia ja jos Suomalaiset muut eivät olisi olleet kaiken aikaa mun ympärilläni..olisin ollut varmaan ihan paniikissa.

Senkin vielä koin.

Lentokentällä, uskalsin mennä tullimyymälään vasta, kun tämä siinä vaiheessa pelkäämäni mies, oli tullut sieltä pois. Mutta....sitten....
....kauhuelokuvani..jatkui vielä...